THE HAMRADIO DOT COM

OH1NOA Ham Radio and DXing/MWDX Site
Subscribe

Archive for the ‘Ham radio’

Viron radioamatööriluvan hankkiminen

January 15, 2024 By: admin Category: DX Pedition, Ham radio, Tips

Minulla on voimassa oleva kutsu ES1NOA, jonka juuri uudistin viideksi vuodeksi niin päätin laittaa blogipostauksen muotoon suomenkieliset ohjeet suomalaiselle radioamatöörille oman ES-tunnuksen hankkimiseksi.

ES-maan tunnus on kätevä varsinkin jos vietät maassa aikaa usein ja vieläpä pidät yhteyksiä siellä. Lyhytaikaiseen kusoiluun ei tietenkään tarvita erillistä lupaa vaan voidaan workkia oman maan CEPT-luvalla. Tällöin käytetään tunnusta muotoa ES#/OH1AAA, jossa # on asemasijainnin ES-piirin numero. Toisin kuin Suomessa, Virossa on vielä voimassa maantieteelliseen sijaintiin perustuva piirijärjestelmä. Pitkäaikaisempaan käyttöön virolaisen radioluvan hankkiminen on myös varsin suoraviivaista ja edullista ja onnistuu käytännössä sähköpostin välityksellä.

Viranomainen jolta lupaa anotaan on “Tarbijakaitse ja Tehnilise Järelevalve Amet” eli suomeksi “Kuluttajansuoja- ja tekninen valvontaviranomainen”. Virastossa radioamatöörien asioita hoitaa rouva nimeltä Ulvi Valdaru. Viraston radioamatöörilupien ohjesivusto (englanniksi) on osoitteessa:

https://ttja.ee/en/private-client/communications-media/radio-communication/amateur-radio-stations

Anominen sujuu seuraavasti:

  • lataa sivustolla oleva dokumentti amatoortaotlus.rtf koneellesi
  • täytä lomake: perekonnanimi = sukunimi, eesnimed = etunimet, sugu = mies/nainen, sünniaeg = syntymäpäivä, kodakondsus = kansalaisuus (soome), isikukood = ID-numero (laita tähän henkilötunnuksesi ja sulkuihin Soome), elukoht = tähän kohtaan oma postiosoite Suomessa, telefon kodus = kotipuhelin, telefon tööl = työpuhelin (ei pakollinen), e-post = sähköpostiosoite, valifikatsioonitunnistuse number, väljaandja nimi ja väljaandmise kuupäev = HAREC-todistuksesi numero, myöntäjän nimi ja myöntöpäivä (esimerkiksi minulla RTOD1231035 Camilla Elo 1.11.2018), kvalifikatsiooniklass = luvan luokka (itse kirjoitin tähän ÜLDKLASS HAREC eli yleisluokka HAREC, jos yleisluokkalaisena laitat tähän lisäksi Klass A saat ehkä linukkatehoille sopivan A-luokan luvan, muuten B-luokan), kehtiv kutsung = voimassa oleva kutsumerkki/kelvollinen kutsumerkki (tähän kohtaan laittaisin halutun viron kutsumerkin ja Suomen kutsumerkin, esimerkiksi EESTI: ES1NOA (soovitud kutsung) SOOME: OH1NOA (kehtiv kutsung)), amatöörraadiojaama asukoht = radioamatööriaseman osoite (tähän kohtaa tarvitset osoitteen siitä piiristä mihin lupaa haet esimerkiksi ES1 on Tallinan kaupunkialueella – kannattaa yrittää esimerkiksi sopia jonkun paikallisen kanssa osoitteen käytöstä tai käyttää esimerkiksi majapaikan osoitetta, lupa joka tapauksessa tulee kotiosoitteeseen ainakin kun mainitset Ulvi Valdarulle asiasta)
  • rasti kohtaan isikliku kasutusega amatöörraadiojaama tööluba (radioamatööriaseman työlupa henkilökohtaiseen käyttöön)
  • rasti kohtaan Palun saata amatöörraadiojaama tööluba või HAREC’i kvalifikatsioonitunnistus posti teel (Lähetä radioamatöörityölupa tai HAREC-pätevyystodistus postitse) – voit tähän kohtaan kirjoittaa Suomen osoitteesi johon haluat luvan
  • ja lopuksi: kuupäev = päiväys, nimi = nimi, allkiri = allekirjoitus
  • itse printtasin täytetyn tiedoston, allekirjoitin ja otin allekirjoitetusta kappaleesta kuvan, liitin molemmat versiot anomukseen
  • https://ttja.ee/en/business-client/about-us/permits-and-state-fees/state-fees#state-fee-for-the-is sivulta kohdasta “State fee for the issue or renewal of an operating license for an amateur radio station” löydät IBAN-tilinumerot 10 euron maksun maksamiseksi Finanssiministeriölle (Rahandusministeeriumi)
  • tee verkkopankissasi SEPA-maksu (ilmainen maksu ulkomaille) Rahandusministeeriumille, osoitteena voit käyttää em. sivun postiosoitetta, laita viitteeksi numero 2900080063 ja vaikkapa anomasi kutsu, itse otin vielä maksusta kuvakaappauksen anomuksen liitteeksi
  • nyt voit lähettää anomuksesti Ulvi Valdarulle osoitteeseen: ulvi.valdaru miukumauku ttja.ee. Ulvi kommunikoi viron lisäksi myös tarvittaessa englanniksi. Kirjoita englanniksi (tai viroksi) haluavasi anoa radioamatöörilupaa tunnuksella x. Itse liitin seuraavat dokumentit: em. täytetty lomake (itselläni oli RTF-versio ja kuva allekirjoitetusta versiosta kun en omista skanneria), kopio HAREC-luvasta, kopio omasta OH-radioamatööriluvasta, kopio maksusta (10 euroa). Lisäksi pyysin, että lähettäisivät luvan Suomen osoitteeseen (jonka kerroin myös meilissä).

Anomuksen jälkeen Ulvi Valdaru saattaa palata asiaan, jos anomuksessa on korjattavaa. Jos ei ole niin lupasi luultavasti tupsahtaa postissa parin viikon sisällä.

HAREC-todistus: huomaa, että tarvitset todistuksen HAREC-luvasta eli dokumentin joka kertoo radioamatööripätevyytesi olevan CEPT Recommendation T/R 61-02 mukainen. Se ei ole siis sama kuin asemalupasi. Mikäli sinulla ei ole tätä dokumenttia jo nyt, se pitää hankkia Traficomista. Sähköinen asiointi ei näytä sen tilaamista tuntevan, joten laittaisin asiasta sähköpostia osoitteeseen radiotaajuudet miukumauku traficom.fi.

ES-kutsumerkistä: Viron kutsumerkissä ES-maatunnusta seuraa piirinumero ja suffiksissa käytännössä 2-3 kirjainta. Vapaita kutsumerkkejä voi etsiä ERAU:n ES-callbookista sivulla https://erau.ee/et/cba. ES9-piiri on varattu erikoistunnuksille, muuten piirit menevät maakuntarajojen mukaan niin, että ES1 on Tallinnan kaupunki, ES2 Harjun maakunta sen ympärillä jne.:

Virossa käytetään piirinumeroa osoittamaan workkimispaikkaa eli ES1NOA workkiessaan Pärnusta käyttää tunnusta ES1NOA/8. Huomaa, että Virossa on poikkeava CEPT-sääntö kutsumerkeille eli mikäli käytät esimerkiksi OH-tunnustasi Pärnussa sinun pitää käyttää myös piirinumeroa eli ES8/OH1NOA (toisin kuin Suomessa esimerkiksi ES1NOA Kuusamossa olisi OH/ES1NOA). Virossa myös lisämerkki /P on tarkoitettu lähtökohtaisesti VHF- ja UHF-käsikapulakäyttöön eli vaikka olet akkusähköllä äänessä Pärnun “puskasta”, käytät samaa (tässä esimerkissä) ES8/OH1NOA tai ES1NOA/8-tunnusta. (Tosin virolaiset omissa field day -aktiviteeteissaan saattavat käyttää myös /p-liitettä).

Toivottavasti tällä ohjeella saat ES-tunnuksen anottua! Päivitän tätä ohjetta mikäli siihen tulee muutoksia tai tarkennuksia. Kiitos Arille OH3KAV/ES0KA artikkelin tsekkauksesta ja tarkennuksista.

OH1NOA Baltic Sea WWFF Summer Tour 2022

June 20, 2022 By: admin Category: Ham radio, WWFF

I am on the road again this summer! Please follow my trip by working me from the different WWFF-parks around the Baltic Sea. Don’t hesitate to work me on multiple bands and modes, more qsos is more fun!

I am travelling a bit more relaxed this summer so the most of the days only one reference is activated (maybe few exceptions in SP, OZ and SM). This leaves more time for my other hobby: beer hunting!

Travel plan:

3.7.2022 ES9EFF ESFF-0001 Karula National Park

4.7.2022 YL/OH1NOA

5.7.2022 LY/OH1NOA

6.-8.7.2022 SP/OH1NOA/P

9.-10.7.2022 DL/OH1NOA/P

11.-13.7.2022 OZ/OH1NOA/P

14.-17.7.2022 SM/OH1NOA/P

Tags:

Some recent received HAM QSLs

January 10, 2022 By: admin Category: Ham radio, QSL

New band/mode/DXCC via LOTW:

Z36W 40m FT8, TA6B 15m FT8, IS0KNG 15m FT8, ZB2IF 15m FT8, YS1RR 15m FT8, IS0KNG 17m FT8, 8J1RL 30m FT8, ZC4GR 12m FT8, 3B9FR 12m CW, Z36W 15m RTTY, EA6BH 10m RTTY, ZB2IF 12m FT8, 4Z5UY 12m FT8, EA6SX 12m FT8, MI0OBC 80m FT8, HP1AVS 30m FT8, EA9ACE 30m CW

RDAs: RU5A VL-27, RZ8U KE-10, RL9Y AL-16, RC9J HM-11, RN3DKE MO-49, RK2M YR-06, RJ7M RO-49, RT8U KE-32, UA9CAW SV-16, UA9AR CB-03 CB-05

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

SRAL OHFF-webinaari – linkkejä

November 04, 2021 By: admin Category: Ham radio, OHFF, WWFF

Pidin SRAL:n ehdotuksesta 2.11.2021 reilulle 50 kuulijalle webinaarin aiheesta “WWFF/OHFF-toiminnan perusoppimäärä hunttereille ja aktivaattoreille”. Reilun puolentoista tunnin esitys tulee myöhemmin YouTubeen katsottavaksi. En sisältänyt juurikaan webbilinkkejä esitykseen, joten ajattelin tähän kerätä WWFF-aiheisia tarpeellisia linkkejä:

World Wide Flora & Fauna kotisivut: https://wwff.co/

WWFF Agenda – tulevat puskapeditiot: https://wwff.co/agenda/

WWFFWatch – puskaclusteri: https://wwff.co/dx-cluster/

WWFF Maps – eri maiden puskat kartalla: https://wwff.co/directory/map/

WWFF Directory – luettelo WWFF-alueista: https://wwff.co/directory/

OHFF Kotisivut: https://ohff44.wordpress.com/ohff-kohteet-ja-tunnukset/

OHFF-kartta Google Mapsissa: http://tinyurl.com/jysdn5z

OHFF-kartta aktivointitiedoin: https://kartta.ohff.fi/

Protected Planet -tietokanta: https://www.protectedplanet.net/en

FLE Fast Log Entry -lokiohjelma: http://www.df3cb.com/fle/

FLE:n käyttö ja muita lokiohjeita: https://ohff44.wordpress.com/fle-lokiohjelman-ohje/

VK port-a-log tabletille: http://vk3zpf.com/vk-port-a-log

OH3BHL OHFF-sivut: http://www.oh3bhl.com/OHFF_alueiden_lista.html

Retkikartta: https://www.retkikartta.fi/

Paikkatietoikkuna: https://kartta.paikkatietoikkuna.fi/

b-bark äppi: https://play.google.com/store/apps/details?id=fi.belectro.bbark&hl=fi&gl=US

SOTABeams – tarvikkeita portable-operointiin: https://www.sotabeams.co.uk/

Spiderbeam – tarvikkeita portable-operointiin: https://www.spiderbeam.com/index.php

OHFF WhatsApp cluster-ryhmä: https://chat.whatsapp.com/3SPvVMH8BuR6n39ZQeBsF5

OHFF WhatsApp vapaa keskustelu-ryhmä: https://chat.whatsapp.com/CK0GVjD3pT2BX5P7LD9Zj8

OH6KZP vierailee OH1NOA/P:n asemalla

Tags: ,

OH0NOA/p – preliminary WWFF refs list

May 13, 2019 By: admin Category: DX Pedition, Ham radio, WWFF

Preliminary WWFF list for my OH0NOA/P DX-pedition:
Thursday 30th May
OHFF-0569 Träsket
Friday 31st May
OHFF-0586 Karlträsk
OHFF-0590 Ramsholmen
OHFF-0562 Lillnäsberget – Tingö
Saturday 1st June
OHFF-0589 Höckböleholmen
OHFF-0581 Prästgårdsnäset
OHFF-0587 Gloviken
Sunday 2nd June
OHFF-0565 Nåtö och jungfruskär naturreservat

There are some “reserve” references if some of these are impossible to activate. (Edited: 2019-05-14)

WWFF: OH1NOA/P Lavijärven-Palojärven kalliot OHFF-0275

April 15, 2019 By: admin Category: Ham radio, WWFF

After few weeks absence from WWFF, I had time to hit the road again. On the 20th of October 2018, Saturday, my first area was OHFF-0275 Lavijärven-Palojärven kalliot. It is a kind of hill view place in the border of former Lavia (now a part of Pori) and Suodenniemi.

Operation took place at Pirulanvuori (=Devil’s Mountain) next to the observation tower on it. There is a parking lot next to road 259. Then you need to take a path up to the tower. It is maybe 200 meters hike uphill. I set up my station next to the tower near the cliff with takeoff to the Palojärvi lake toward the west. I also climbed to the tower, it has outstanding view to the lakes of Palojärvi, Lavijärvi and Miekkajärvi. This scenery is used in the backside of Finnish 1 euro coin! Certainly one of the finest sceneries where I have operated.

We had nice sunny weather, very cold: +2C but early morning propagation was super good. I operated a bit longer than usual as pileups were so good, so I ended to 258 qsos with 218 different stations in 2 hours 10 minutes. It is so far (as 04/2019) my personal record and hard to beat!

Tags: ,

WWFF: OH1NOA/P Soivion metsä OHFF-0200

January 21, 2019 By: admin Category: DX Pedition, Ham radio, WWFF

I am slowly writing few words about my World Wide Flora Fauna trips. Last I wrote before this was one Ritajärven suojelualue OHFF-0279 in September. Same day, the 30th of September, I continued to Sovion metsä (The Sovio Forest). It is on the East side of Karkku village center, next to Jyränvuori (180m above the sea level hill). The area itself is also some 100-120m above the sea level with the nice takeoff to SouthWest to Lake Rautavesi. To reach the area, you need to turn from the road 2505 to the northernmost smaller road going to South. The road before it has the closed gate.
OHFF-0200 map

Jyränvuori has actually SOTA-reference, maybe somewhere in the future I will activate that one too – just to check the wiev. OHFF-0200 had nice old mixed forest, old spruces, pines, birches and lots of moss. At the end of the road there was quite nice area to park. Then I needed to “climb” 50-100 meters into the reference area. At the border there was a green protected area sign. QTH was very good and reference was rare too – only the 2nd activation, so pileups were good. My signal sounded loud even I had to set my station up to the small aread between the woods to the sloping ground. I made 182 qsos and 163 unique calls in less than 2 hours. It was my record after 9 references.
OHFF0200_noa in the woods2OHFF0200_noa ssbOHFF0200_raja

Tags: ,

WWFF: OH1NOA/P Ritajärven luonnonsuojelualue OHFF-0279

October 05, 2018 By: admin Category: DX Pedition, Ham radio, WWFF

Map

Map


My next trip was to Karkku, which is a former Finnish county now a part of Sastamala county. We drove about one hour to Lake Ritajärvi protected area. This place is quite large and there are several options where to operate. We went to the parking place near Lake Alinen Ritajärvi (=lower Ritajärvi), from where a marked path to the lake started. Not an easy task with all my QRO equipment as it was about 600 meters walk. The place itself was nice, there was a fireplace, a building to arrange the meetings, a toilet and the wooden benches and tables. So I could build very comfortable place to operate. And I could set up the antenna also nicely just few meters from the lake. Before I started to operate Saku OH2NOS came to visit. Saku is the prominent Finnish WWFF-activator and he is not living too far from this place. We chatted a while and same time I build station up. There were also lots of other visitors in the site, this lake seems to be extremely popular among the hikers.
Station

Station

Operation went smoothly. This is the 2nd activation of this reference. Very good pile up in the start on 40m CW. I worked 36 qsos in 17 minutes before moving to 40m SSB which produced nice pileup as well. From here 20m SSB was also in a good shape. Perhaps the reason was that I started operation around 10Z, later than normally. Total qso count was 160 with 132 unique hunters. Operation time was 2 hours and 10 minutes.

Alinen Ritajärvi

Alinen Ritajärvi


OH2NOS filmed a short YouTube-video:

WWFF: OH1NOA/P OHFF-0242 Rauman diapaasialue

October 01, 2018 By: admin Category: DX Pedition, Ham radio, WWFF

Map

Map


Next site was not too far from Lake Vuonajärvi. Direct path is less than 9 km but via road it is of course longer. Now my station was right in the middle of the forest. I also found that I lost my plug from CW paddle to Lake Vuonajärvi. Fortunately I had another one in my headphones, the negative side was that I needed to listen without headphones.
Site

Site

I noticed that my signal was weaker from here. I got lots of 559 reports when I started on 40m CW. But still it took only 26 minutes to reach 44 qsos. It was nice to work P2P-qso with OH2NOS/P who was from Koskeljärvi OHFF-0542. He was something like 35km from my place. I finished my operation after 1 hour and 24 minutes. So far my lowest qso count (but also the shortest time): 115 qsos but ok 111 unique hunters.

I uploaded few videos to YouTube:



WWFF: OH1NOA/P OHFF-0244 Vuonajärven luonnonsuojelualue

October 01, 2018 By: admin Category: DX Pedition, Ham radio, WWFF

Map

Map


New weekend and I planned to do double-double activation this weekend. Weather forecast was a bit unstable but at the end wx was quite ok during the daylight hours. OHFF-0244 Vuonajärven luonnonsuojelualue or in English Lake Vuonajärvi protected area was a new one for WWFF. This area is not far from Pinkjärvi OHFF-0237, just slightly more south and on the other side of E8-road. The protection area itself is few hundred meters from Lake Vuonajärvi and it was nice, calm pine forest with the rock base. We found a good place to park our car and I decided to set up the station on the rock to the few meters higher ground only maybe 50 meters from the parking point.
OH1NOA/P

OH1NOA/P

Again I started on 40m CW and the pileup was deep. I managed to work “the mandatory” 44 qsos in 21 minutes. From Vuonajärvi 40m SSB was also running very nicely – 42 qsos only in 19 minutes! So location was good although the lake itself wasn’t helping – it was in the SE direction. Added more contacts on 80, 30 and 20m and packed after 1 hour and 45 minutes. Logged totally 163 qsos and 143 hunters – exactly same amount of unique calls than from OHFF-0170.

QTH

QTH